Siirry pääsisältöön

DAY OFF

Istun hostellin sängyllä, sataa vettä. Vapaa päivä.


Viereisellä pedillä makaa 26-vuotias Alex, Englannista. Hiukset on vedetty taakse, sillä tavalla liimaisesti. Mukava mies, mutta siinä kaikki.



Miltä minusta tuntuu? Ai niinku miten tuntuu.



Itse asiassa ihan hyvältä, varsinkin kun sain ääniviestin 13-vuotiaalta siskoltani. Sisko oli saanut koulu tehtäväkseen haastatella jotain mielenkiintoista tyyppiä ja hän kysyi minua. Sydäntä lämmitti, minä olen siskoni mielestä mielenkiintoinen tyyppi. Lupauduin, koska miksi en? Kohta whatsupp lauloi jo kysymyksiä. Ja lopuksi sisko vielä sanoi, että voisitko vielä kertoa meille nuorille jotain elämän ohjeita. Elämän ohjeita. Minä? Minä joka ryven sellaisessa valtameressä yksin, enhän herrantähden minä.



Hetken pohdin, no onhan minulla ohjeita. Liekkö ne mahtuu minkään lain raameihin, mutta voin minä silti jotain ohjeita antaa. 




Tämä sinkkuus on hemmetin jännä juttu. Samalla kun mietin 10kk sitten päättynyttä avioliittoani, joka herättää sekä negatiivisia ja että positiivisia tunteita. On sinkkuus minulle täysin uusi juttu. Enhän minä ole koskaan ollut sinkku. Tapasinhan ex-mieheni 15- vuotiaana ja siitä asti on sitten kuljettu kimpassa. Vaikka nautin, että nyt saan istua hostellissa ja elää juuri niinkuin tykkään niin samalla olisi ihana kaivautua jonkun kainaloon ja saada haleja ja olla jonkun rakastettavana. "Jonkun", no ei ihan kenen vaan. Jonkun tumman ja pitkän miehen tietysti, niin ja kyllä sen pitää osata nauraa ja pelleillä. Eikä se kyllä saa olla mikään typerä. Ai? Olisko se mies sitten se onnen tuoja, että kun on tumma ja pitkä. Mietin. Ei taida taata ulkonäkö tuota onnea, mutta.. en minä kyllä mitään rumaakaan viereeni halua. Kamalaa miten pinnallista. Enhän minä ole pinnallinen vaan suvaitsevaisuuden multihuipentuma. Sellainen, joka kunnioittaa kaikkia juuri sellaisena kokonaisena. Sellaisena omana itsenään. Niin. En pysty ajattelemaan viereeni mukavaa mutta ei niin komeaa miestä. 



Minkälainen on komea? Selaan tinderiä. Kyllä, minulla on tinderi ja on minulle se toinenkin sovellus, mutta en muista sen nimeä. Siellä voi hyvin swaipata kaikki rumat pois. Niin, mutta minähän en ole niiden rumien joukossa, ajattelen. Jälleen olen raapinut ainokaisen finnini verille kun katson peiliin. Niin no tällä naamalla, joku kyllä voi swaipata X:n ajattelen. Onneksi kuitenkaan kukaan ei nää minua tinderissä tämän näköisenä vaan siellä on ne paremmat kuvat. Tottakai.



Komea. Selaamme ystävien kanssa tinderiäni. Ystävä vinkkaa, "Laita tuolle nyt sydäntä", katson ystävääni ja sanon "Et oo tosissas?". Kyllä, ystäväni mielestä kyseisessä miehessä oli jotain hyvin kiinnostavaa ja silmiä mielyttävää, minusta se oli aivan jotain muuta. Miten tämä on mahdollista. Voiko jonkun toisen mielestä se minun komistus olla jotain aivan muuta kuin komea? Kyllä. Näköjään. Minäkin kuulun myös X:n joukkoon, olen minä muutaman mätsinkin saanut. Eli sydäntäkin on joku joskus minun kuvalleni laittanut. 



Mitä ihmettä? Milloin minusta on tullut tällainen alakoululainen, joka miettii onko saanut sydäntä vai äksää? Ihan naurettavaa. Mietin. Mutta taas tartun luuriin ja swaippailen. Olen taas swaipannut tinderin valikoiman loppuun. Uusi turistikone ei ole laskeutunut ajattelen ja heitän luurini sängyn nurkkaan.


Kuva on Milford soudilta, Uudesta- Seelannista.






Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

MIKÄ ON PUHUMISTA?

Puhuminen.  Puhukaa, kyllä ne asiat siitä selviää. Mitä on puhuminen? Mitä on tunteiden kertominen? Tiedätkö edes, mitä itse tunnet? Entä puolisosi? Miltä sinusta tuntuu nämä kysymykset? Miksi tunnet juuri sellaisia tunteita juuri nyt? Miksi ylipäätään jokin asia herättää negatiivisia tunteita. Tässä on ollut aikaa miettiä, mitä ryssi?, kun liitto päättyi miten päättyi. Jotain olisi kai voinut tehdä toisin, vai olisiko? Minä puhuin, mutta olisinko joskus voinut olla hiljaa. Antaa tilaa ja aikaa. Vai annoinko sitä, mutta sekään ei auttanut? Kerroinko lopulta miltä minusta oikeasti tuntuu? Tiesinkö edes oikeasti miltä toisesta tuntuu. Tiesin. Minä kerroin sen hänelle, "näin sinä kuitenkin ajattelet, koska toimit näin ja näin". Möykkäsin ja olin turhautunut. Kyllä minä tiedän. Enpä tainnut tietää. Luuleminen ja tietäminen on valitettavasti hyvin kaukana toisistaan. Luuletko sinä tietäväsi? Vai tiedätkö?  Entä sotiiko sanat ja teot toisiaan vastaan? Senkö johdos

ERO KIPUJA

Avasin uuden huoneen oven, toisensa jälkeen. Samat sängyt ja keittiöt siivottavana. Väsytti ajatus siivota toisten jälkiä, mutta enään vain 3 viikkoa hotellin siivousta ja Afrikan reissu häämöttää jo nurkan takana. Astuin seuraavaan huoneeseen moppini kanssa, nenääni nousi tuttu hajuveden tuoksu. Miehen hajuveden tuoksu. Sitä oli myös exälläni. Sillä miehellä, jota olin luvannut rakastaa kuolemaan saakka. Rakastaa ja olla vierellä niin hyvinä kuin huonoinakin päivinä. Kyyneleet alkoivat valua poskilleni. En pystynyt pidätellä niitä. Vaikka kuinka pinnistelin. Ne vain valuivat, valumistaan.  Kirjaimellisesti sydämmeen sattui. Sattui se, että olin tullut jätetyksi, ihminen joka oli minulle rakas, oli valmis jättämään minut. Jättämään lupaukset, lopettamaan yrittämisen ja arjen yhteiset haasteet. Sulkemaan oven. Eroamaan.  Se tunne, kun et riittänytkään toiselle, et pystynytkään olemaan kaikkea sitä mitä hän tarvitsi. Et ollut osannut olla oikeanlainen, riittävä, kuunteleva.