MINÄ

Minä olen tällainen pohjanmaalla syntynyt, aika iso ääninen ja puhelias tyyppi. Elänyt kuitenkin lapsuuteni Etelä-Suomessa. Tämä on jännä juttu, kun tuo ero asia pukkaa heti mieleeni kun kerron itsestäni. Olen siis eronnut 10kk sitten, 11 vuoden avioliitosta. Tapasin nykyisen ex-puolisoni 15-vuotiaana ja siitä se lähti. Ihastuin hänen hymyyn ja valtavan hauskaan huumorin tajuun. 

Olen kasvanut vanhoillislestadiolaisessa yhteisössä koko lapsuuteni ja erosin yhteisöstä, reilu vuosi sitten. Taisin minä sitä henkilökohtaista eroa siitä tehdä pari vuotta jo ennen eroamista. 

Minulla on ihana lapsuuden kotini. Koen, että olen rakastettu tällaisena niin vanhempien kuin sisarusteni keskuudessa. Toki meidänkin kotona on ollut omat haasteemme, mutta kenenpä kotona ei. 

Terapiassa olen rampannut monesta syystä, johon vanhempani osasivat minut ohjata jo alaluokalla. Siitä lähtien olen hakenut apua itse tai muiden avustamana. Terapia on ollut minulle henkireikä, välillä olen ollut perheneuvolassa, toisena psygologilla tai psykiatrilla. 

Sairastuin narkolepsiaan 18-vuotiaana, joka on kulkenut visusti mukanani jo 13-vuotta. Kumma kyllä sen kanssa on joutunut ja oppinut elämään. Välillä olen kyllä kokeillut mennä narkolepsian rajojen ulkopuolelle, mutta hyvin se sairaus on tehnyt selväksi, että mikä sopii minulle ja mikä ei.

Syömishäiriökin putkahti ja sen seurauksena olenkin käynyt vuosia syömishäiriöklinikan terapiassa. Auttoi ja auttaa. Syömishäiriö on omalta osaltaan jo sivuutettu mutta terapeuttiani en halua nyt vaihtaa joten olen jatkanut terapiaa kyseisessä paikassa.

Osaan laulaa mielestäni ihan hyvin, välillä menee väärin mutta mitä sitten. Rakastan lapsia ja joitakin ihania koiria. En kaikkia. Mutta lapsista sen verran, että en kyllä jaksa niitä aina. Varsinkin kun ne ei usko tai huutaa kurkkusuorana tuntikaupalla. Ärsyttää sellaiset pennut joilla ei ole rajoja. Minä kun olen kasvanut perheessä, jossa on kyllä tehty selväksi että missä menee minun rajani, toki niitä on pitänyt välillä testailla. Vaikka kieltämättä teini ikäni oli aika tasainen ja kovin en rajojani rikkonut. Vaatteista me taidettiin äidin kanssa eniten ottaa yhteen. Siis, siitä että minä olisin halunnut ne kalliit farkut, joita äiti ei suostunut ostamaan. Potuttihan se mutta kerran kyllä muistan että äiti oli yhdet farkut lopulta käynyt ostamassa minulle. 

Koulussa olin kyllä aika surkea, ainut jossa olin hyvä oli musiikki ja no käsityöt ja kuvis ihan ok. Englanti ja ruotsi vaihdettiin ylä-asteella helpotetuksi ja matikan kanssa takkusin aina. Vihasin matikkaa varsinkin ylä-asteella, muutenkin se opettaja oli niin ärsyttävä. Minusta. En oikein jaksanut keskittyä pitkäksi aikaa, ja oli mukavampi rupatella kavereiden kanssa kun kuunnella Suomen ja Venäjän välisestä sodasta.

Minua kiusattiin, ala-asteella vaihdoin luokkaa koska muut luokan tytöt parjasivat minua. Puhuin liikaa tai minulla oli rumat vaatteet. Ylä-asteella kuvioon tuli uudet kiusaajat. Joko minun vaatteet olivat rumat tai muuten vaan olin tyhmä. Itkin usein vessassa, ja usein ne ilkkujat tulivat sinne vielä jatkamaan kiusaamista. Kerran eräs tyttö kävi minuun kiinni, mutta onneksi se jäi myös viimeiseksi.

Kävin myös Jämsässä Opiston peruskoulun jälkeen, se oli ihana paikka. Sain valtavan määrän uusia mahtavia ystäviä. Pääsin myös johtamaan kuoroa, josta sain onnistumisen kokemuksia, joka on vaikuttanut merkittävästi elämääni. Onnistumisen kokemus.  

Ammattikouluun lähdin Seinäjoen lähelle, Ilmajoelle. Pieneen kuntaan. Naapuriksi sain ihanan uskovaisen mummon ja papan. Pappa oli välillä jopa hieman mustasukkainen minusta, koska olin mummolle niin äärimmäisen tärkeä. Vietin tuossa ihanassa naapurissa monia tärkeitä hetkiä ja sain kokea myös silloin miten ystävyyden esteenä ei ole edes ikäero. Mummo purki minulle monia arkoja kokemuksiaan, joita olen luottamuksella kantanut tähän päivään asti. 

Muistan erään tärkeän kokemuksen koulussa, kun eräs sisustus-arkkitehti opettaja piti meille kurssin ja toi asiakastyönsä meille ratkottavaksi. Ja minä olin ratkaissut sen juuri miten opettaja oli sen itse ratkaissut. Se oli yksi merkittävä kokemukseni onnistumisesta. Onnistuin siinä mikä minua kiinnosti. Koin olevani oikealla tiellä ammattini suhteen. 

Sairastuin asuessani Ilmajoella, se oli kova kolaus. Usein itkin ja olin todella pettynyt elämääni. Olin vihainen ja harkitsin usein luovuttavani elämän suhteen. Onneksi jostain sain taas syyn mennä päivän eteenpäin. 

Kun silloinen puoliso pääsi armeijasta muutimme takaisin Etelä-Suomeen. Ostimme myöhemmin kerrostalo asunnon Vantaalta jonka remontoimme ja pääsin huonekaluliike Vepsäläiselle töihin. Myimme asunnon ja muutimme veljeni luokse Hyvinkäälle hetkeksi. Lopulta saimme tontin Nurmijärveltä ja aloimme rakentamaan unelmiemme kotia. 

Suunnittelin äitini kanssa Lehtorinne design studion tuotteita ja hankin niille jälleenmyyjiä ja tein sisustussuunnitteluja. 

Sitten tulikin aika että pääsin tekemään omaa sisustuskauppaani Hattaraa, puolisoni rakennusyrityksen yhteyteen. Pidin sisustus kutsuja ympäri Suomen ja nautin unelmieni työstä.

Sitten tuli ero, avioero. Muutin Helsinkiin, koirani jouduttiin samassa yhteydessä lopettamaan ja jäin sairaslomalle. Päätin lähteä reissuun ja sillä tiellä olen..

Gloriankodin ottama kuva, ex-puolisoni ja minun unelmien kodista.