MIKÄ ON PUHUMISTA?

Puhuminen. 

Puhukaa, kyllä ne asiat siitä selviää. Mitä on puhuminen? Mitä on tunteiden kertominen? Tiedätkö edes, mitä itse tunnet? Entä puolisosi? Miltä sinusta tuntuu nämä kysymykset? Miksi tunnet juuri sellaisia tunteita juuri nyt? Miksi ylipäätään jokin asia herättää negatiivisia tunteita.

Tässä on ollut aikaa miettiä, mitä ryssi?, kun liitto päättyi miten päättyi. Jotain olisi kai voinut tehdä toisin, vai olisiko? Minä puhuin, mutta olisinko joskus voinut olla hiljaa. Antaa tilaa ja aikaa. Vai annoinko sitä, mutta sekään ei auttanut? Kerroinko lopulta miltä minusta oikeasti tuntuu? Tiesinkö edes oikeasti miltä toisesta tuntuu. Tiesin. Minä kerroin sen hänelle, "näin sinä kuitenkin ajattelet, koska toimit näin ja näin". Möykkäsin ja olin turhautunut. Kyllä minä tiedän.

Enpä tainnut tietää. Luuleminen ja tietäminen on valitettavasti hyvin kaukana toisistaan. Luuletko sinä tietäväsi? Vai tiedätkö? 

Entä sotiiko sanat ja teot toisiaan vastaan? Senkö johdosta tiedät? Niin kauan kun toinen ei ole kertonut, on helpompaa olettaa. On helppo tehdä johtopäätöksiä ja siinä minä olen ainakin erityisen lahjakas. Vaikka matemaattinen päättelykyky koulussa olikin yksi pohjanoteeraus, mutta parisuhteessa olen siinä yksi multihuipentuma. Äh. En tainnut sittenkään olla. 

Kun olettaa tietävänsä, arvioimalle esimerkiksi toisen käytöstä, voi joutua melkoiseen suohon lopulta. Kokemuksesta se on hemmetin helppoa ja jopa välillä tuntuu oikeastaan pakonomaiselta koska toisesta ei saa irti mitään tai saa, "vähän on stressiä töistä, ollut kaikenlaista säätöä tämä viikko".

Okei. Pohdin. Väsynyt, ei kiinnosta nyt mikään. Unta, lomaa töistä ja homma selviää. Vai selviääkö? 

On helpompaa kertoa työkaverille tai kaverille syvemmin miltä tuntuu, kun kertoa sille läheisimmälle. Nais porukalla jauhetaan kuinka niin jurppii ja miten mikäkin tilanne tuntui pahalta ja raivostuttavalta. Kerroitko juuri tämän saman tarinan puolisollesi? Tietääkö hän mikä sinua jurppi ja mikä tuntui pahalta? Entä miksi sinusta tuntui pahalta? Miltä sinusta tuntuu puolisosi vastaus sinun kertomukseesi? Eikö jokin sana miellyttänyt. Voisiko siitä sanoa, että "Kun minä kerron tätä minun ärsytystäni, tuntuu pahalle kun nakkelet vai niskojasi". 

Entä oletko kuullut sanottavan? "Laita mies edellä ja mene itse perässä." tai monta muuta samantyylistä juttua miehistä tai naisista. Miltä sinusta tuntuu kuulla oman etsimisesi jälkeen tuollainen lausahdus. "Ei miltään", sinusta ei tunnu mutta puolisoasi se voi hiljaa loukata syvästikkin. Tiedätkö oikeasti miltä hänestä se lausahdus tuntuu? Ai hän on jopa kertonut mutta hämmästelit että älä nyt tuollaisesta suutu. Vähättelit. Vähättelit toisen kokemusta. Niin minä olen tehnyt. Harmittaa. Miksi tein niin, miksi vasta nyt ymmärrän monta virhettäni? Miksi minulle ei kerrottu vai olisiko puoliso lopulta saanut edes kertoa? Olisinko antanut hånen vastaukselleen tilaa. Vai olisinko kumonnut sen joillain todella typerällä viisauksillani.

Avoimuus ja tunteista puhuminen on yksinkertaista mutta hyvin harvoin helppoa. Kerrotko puolisollesi miten rakas hän on ja miksi? Mistä pidät hänessä eniten? Ja miksi? Mitä puolia hänessä arvostat? Tuntuuko vaikealta. Tämä on puhumista. Sitä puhumista tunteista, mitä parisuhteessa ja ystäväsuhteissa tarvitaan.

Kaikki lähtee pienestä. Kaupassa mies katselee elektroniikka, hermostuttaa. Et edes tee näillä mitään, niin miksi täällä pitää pyöriä? Tuumaan. "Mennään nyt sinne vaatekauppaan." Kierrän ja kierrän, hermostun kun mies jälleen istua nököttää aulassa ja odottelee minua. Miksi hän ei voi kiertää täällä kanssani? Kotia ajaessa olen pettynyt, ärsyttää. Tekeekö tuo puoliso kiusalla sen?

Tai entä tämä, työpäivän päätteeksi mies tulee kotiin ja rojahtaa sohvalle. "Kylläpäs väsyttää", hän tuumaa ja asettelee tyynyn paremmin päänsä alle. Olen väsynyt, minäkin haluan rojahtaa tuonne mutta tässä on ruoka kesken ja siivotakin pitäisi. Miksi hän ei voisi samantien tarttua koti hommiin kun pitäisi siivota ja käydä kaupassa jne.. Mitä jos kertoisinkin ajatuksestasi ja siitä, että minäkin niin kaipaisin sohvalle makaamaan? Mutta minulle se on vaikeaa, on jotenkin ajatuksissa miljoona hommaa ja haluaisin ne pois alta ennen kun on ilta. Että olisi ollut kiva jos hän tulisi halaamaan kotiin tullessa. Mutta miksi se on niin hankalaa. Hankalaa sanoa, että minä tarvitsen nyt halauksen. Mies pyytää kainaloon hetkeksi, voisinko joskus kuunnella hänen pyynnön, käpertyä sohvalle viereen ja olla hetken siinä vaikka kaikki onkin kesken. Voisinko ehkä kysyä mieheltä miltä hänestä tuntuu tulla kotiin työpäivän päätteeksi? Ja miksi tuntee niin? Olisiko kenties mahdollista, että aina kun mies tulee kotiin, voisimme levähtää yhdessä sohvalla. Pyykit, siivoamiset ja ruoka ei taatusti häviä mihinkään. Voisinko minä joskus päästää irti omista rutiineistani, joustaa ja ottaa huomioon miehen joka haluaa tehdä asiat verkkaisemmin. Sekin on varmasti ihan yhtä hyvä tapa kuin minun. 

Oletko ollut näiden hetkien armoilla? Oletko kokenut ettet tule kuulluksi tai sinua ei ymmärretä? Oletko unohtanut huomioida myös puolisosi tunteet? Sanoitatko edes omia tunteitasi? 

Steward island