Joka kolmas suomalainen on väestöliiton tutkimusten mukaan uskoton parisuhteessa.
Ja tämä kertoo sen, että lukioideni joukossa täytyy olla pettäjiä ja petettyjä. Ihmisiä jotka tietää tulleensa petetyksi, ihmisiä jotka eivät tiedä tulleensa petetyksi. Sitten ovat pettäjät, jotka ovat jääneet kiinni ja myöntäneet erehtyneensä, niitä jotka ovat kieltäneet tekonsa ja niitä jotka eivät olet jääneet kiinni mutta elävät salaisuutensa kanssa.
Miksi pettämisestä vaietaan? Jos joka kolmas suomalainen on uskoton suhteessaan, on kanssa ihmisiä valtava määrä. Mutta hiljaisuus vallitsee. Hienoa. Todella hienoa. Häpeä, vaihteeksi hävetään, hävetään että tuli petetyksi. Hävetään, että tuli petettyä tai sitten on kolmas vaihtoehto että kokee tulleensa petetyksi mutta saa luulotautisen leiman otsaansa koska ei ole kun oma kokemus. Minkä roolin valitsisit itsellesi mieluiten? Kappas kehveliä, et mitään. Parempi olla siis vaiti. Koska siinähän menisi maine ja kunnia ja kaikki muu siinä mukana. Mitä hyötyä on siitä, että kertoo pettäneensä tai on tullut petetyksi? Tai että kokee tulleensa petetyksi? No siitä hyötyy sen, että on rehellinen itselleen ja muille. Että hei meidän elämä onkin tällaista tavallista.
Mitä pettäminen on? Yleensä ajatellaan, että pettäminen on fyysistä, suutelua tai seksuaalista kanssa käymistä. Näin ei kuitenkaan ole. Pettää voi puolisoaan myös henkisellä tasolla, ilman fyysistä kanssa käymistä.
Nykyaika tekee pettämisestä entistä helpompaa, mutta kiinni jääminen on ihan yhtä helppoa.
Mikä on henkistä pettämistä?
Avioliittoneuvoja Jane Greer, kertoi mitkä asiat ovat merkkejä tekstiviestipettämisestä.
Viesteissä jaetaan intiimejä ja syviä tunteita ja yksityiskohtia, joita ei jaa omalle kumppanilleen.
Toiselta saadut viestit herättävät romanttisia tai seksuaalista innostusta toisin kun omalta kumppanilta saadut viestit.
Jos toisen kanssa luodusta yhteydestä tulee niin tärkeää, että odottaa häneltä viestejä.
Puolustautuva asenne viestittelyä kohtaan. "Me ollaan vain kavereita!" Greer antaa esimerkin reaktiosta, jos kumppani kyselee viestittelystä.
Kumppani tuntuu etäiseltä.
Salamyhkäisyyttä puhelimella tai tietokoneella.
Usein kaikenlaiseen pettämiseen liittyi valinta omasta ajankäytöstä. Kun parisuhteelle on entistä vähemmän aikaa, se etäännyttää puolisoita ja luo kitkaa yhteiselämään.
Eräässä väestöliiton tutkimuksessa selviää, että yleisimmät syyt pettämiselle ovat tyydyttävämmän seksin etsiminen, omasta suhteesta puuttuva läheisyys, arvostuksen tai huomion kaipuu, rakkauden ja intiimiyden loppuminen, ihastuminen ja elämyshakuisuus, jossa etsitään aina vaan voimakkaampia tunnekokemuksia.
Tuli kuitenkin ilmi, että usein pettämisen syynä on syvemmät juuret. Pettäjällä on identiteettikriisi, jota hän lähtee purkamaan ulkopuolisella suhteella. Usein ihminen on itseensätyytymätön ja hakee vastauksia oman elämänsä tienhaaraan, muutosta elämäänsä ja vastauksia omiin hankaliin kysymyksiinsä. Yhtenä isona syynä on myös, kun pettäjä ei tule kuulluksi. Silloin moni lähtee hakemaan kuuntelevaa korvaa jostain työkaverista tai läheisestä ihmisestä.
Hyvä terveys lehdessä olleen tekstin mukaan uskottomuus järisyttää psyykkisiä perusrakenteita ja terapeutit luokittelevat sen suuret kriisit - osastoon.
Mielenkiintoinen näkökulma löytyi myös mielenterveystalon verkkosivuilta löytyneestä tekstistä, jossa pohdittiin kysymystä, jos ihminen rakastuu? Että jos rakkaus vie jalat alta. Että sille ei mahda mitään. Kaija Maria Junkkari kuitenkin arveli jutussa, että näin käy ihmiselle, jolta puuttuu riittävä seksuaalinen itsetuntemus.
Selkeästi siis pettämisen syyt ovat hyvin moninaiset, eikä niihin löydy yhtä mustavalkoista vastausta. Ainut mikä kuitenkin korostui kaikissa lukemissani tutkimuksissa ja lehtijutuissa oli yhtenäinen. Vastuu on kuitenkin aina pettäjällä, ei parisuhteessa.
Miten pettäjä ja petetty reagoi?
Usein petetyn reagtiot olivat hyvin samankaltaisia, kuten tunne omasta epäonnistumisesta. Kysymys tulvasta, mikä meni mieleen? Jne. Vihaa, surua ja kaiken musertumista. Kyse on vahvasta traumaattisesta kokemuksesta, joka usein aiheuttaa voimakkaita fyysisiä ja psyykkisiä kokemuksia.
Pettäjissä oli taas enemmän kahta kastia. Toiset, eivät tunteneet mitään syyllisyyttä tai eivät kokeneet pettäneensä lainkaan. Kun osalle pettäjistä se tuli itsellekkin yllätyksenä ja he kokivat valtavaa syyllisyyttä. Myös pettäjän persoonallisuus vaikuttaa vahvasti syyllisyyden tunteeseen.
Positiivista kuitenkin on se, että pettämiskriisistä niin petetyn kuin pettäjän osaltakin voi päästä yli. Valitettavasti siitä selviytyminen ei kuitenkaan ole mikään helppo nakki, kyseessä on hyvin pitkä ja tuskallinen prosessi.
Positiivisimmillaan pettämisen tunnustaminen voi aloittaa uuden prosessin, jossa pariskunnan kumpikin osapuoli löytää uuden paremman tavan jatkaa yhdessä. Tämä vaati kuitenkin kummaltakin puolisolta valtavaa tahtoa, kärsivällisyyttä ja anteeksi antoa.
Ilmi tuli myös, että pettäjällä on oikeus tietää kaikki pettämisestä jos hän niin haluaa.
Maaret Kallion mukaan uskottomuus on äärimmäisimpiä loukkauksia mitä parisuhteessa voi tapahtua. Se jättää niin petettyyn kuin pettävään osapuoleen aina syvät jäljet. Pettämiseen ei hänen mukaan koskaan ajauduta vahingossa vaan taustalla on monenlaisia syitä, kuten henkilökohtainen kriisi tai epätyydyttävä parisuhde. Vastuu on kuitenkin aina pettäjällä, ei parisuhteessa.
Pettäminen loukkaa eniten petettyä osapuolta. Yleensä kuitenkin pettäjällä on asiasta suuria ja vaikeita tunteita käsiteltävänä. Kun petetty on päässyt shokkivaiheen yli, on hyvä jos hän pystyy kuuntelemaan myös pettäjän tunteita. Kallio kuitenkin korostaa, että pettäminen ei kuitenkaan koskaan ole petetyn syy, vaikka parisuhteessa olisikin ollut ongelmia.
Kummankin osapuolen voi olla hyvä ratkaisu hakeutua ammattiauttajan luo. Terapeutilla voi olla ratkaiseva rooli solmukohtien avaamisessa.
Syvästi loukkaantuneena mieleen voi tulla hyvinkin rumia ajatuksia ja halu satuttaa toista. Kallion mukaan nämä tunteet ovat hyvin ymmärrettäviä, mutta teoksi niitä ei kuitenkaan kannata viedä. Kostaminen ja mustamaalaaminen ei vie tilannetta eteenpäin ja usein kaduttaa myöhemmin.
Ja sitten vielä turun sanomien lukija tekstistä ote
Mielestäni peruskysymys on erottaa pettäminen ja parisuhdeongelmat toisistaan. Kaikissa parisuhteissa on ongelmia, mutta pettäjät monesti mainitsevat parisuhdeongelmat syyksi pettämiselleen. Ihan kuin parisuhteen täytyisi olla ongelmaton, jotta he eivät pettäisi? Täysin absurdi ajatus. Totta kai olemme kaikki vastuussa parisuhteemme kehittämisestä, mutta emme totta vie siitä, että kumppani pettää!
Usein pohdiskelen millainen parisuhteen kehittäjä pettäjä on itse ollut, jos on valmis loukkaamaan kumppaniaan lähes pahimmalla mahdollisella tavalla.
Mitä ajatuksia pettäminen sinussa herättää? Mikä sinusta on pettämistä? Onko pettäminen petetyn syytä?
Vallilla
Kursivoidut tekstit suoria lainauksia.
Kommentit
Lähetä kommentti